Tutustu valmistuneeseen
Hannu
Asumalahti
Hannu Asumalahti on valmistunut
liikenne- ja kuljetustekniikan DI:ksi vuonna -83, mutta
on sen jälkeen jatkanut opintojaan. Hän suoritti
vuonna -98 tekniikan lisensiaatin tutkinnon. Täysipäiväiseen
työelämään hän lähti mukaan
jo kaksi vuotta ennen diplomi-insinööriksi valmistumistaan.
Hänen työnkuvansa
on vuosien varrella ollut monivivahteinen. Puhdasta tie-
ja liikennetekniikkaa hän on soveltanut lähinnä
aiemmin ollessaan mm. assistenttina laitoksella, insinööritoimistossa
projektipäällikkönä ja tielaitoksella
alueinsinöörinä. Yleisjohtajan töitä
hän on puolestaan tehnyt toimiessaan Uudenkaupungin
teknisenä johtajana. Opetus- ja kehitystyössä
hän on ollut mukana Rauman teknisellä oppilaitoksella
(nyk. Satakunnan ammattikorkeakoulu) ollessaan logistiikan
laitoksella osastonjohtajana ja yliopettajana. Tällä
hetkellä työnkuva on taas pääpiirteissään
organisaation johtamista, sillä hän on Rauman
sataman aluejohtaja.
Vaikka hänellä
on aina ollut voimakas tarve vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa
ja on aina suunnitellut ja miettinyt uraansa, niin opiskeluaikanaan
hän osasi kuvitella toimivansa lähinnä
suunnittelu- ja opetustehtävissä. Satama-ala
tuli konkreettiseksi vaihtoehdoksi vasta hänen toimiessaan
Uudenkaupungin teknisenä johtajana eli vasta reippaasti
valmistumisen jälkeen. Itse asiassa hän sanoo
katuneensa sitä, että oli opiskeluaikana liian
tekniikkaorientoitunut: Hän haluaa korostaa markkinoinnin
merkitystä ja nykyisessä työssään
hänkin perehtyy paljon asiakkaiden businessprosesseihin.
DI-koulutuksella on hänen
mielestään suuri merkitys erityisesti uran alkuvaiheessa,
sillä tekniset asiat mahdollistavat ylipäänsä
työssä toimimisen. Korkeakoululla oppii ottamaan
itsestä vastuun ja siellä oppii myös niin
työn kuin elämänkin hallintaa. Teoreettinen
opetus on hänen mielestään hyödyllistä,
sillä ensinnäkin monien asioiden analogiat huomaa
helpommin ja toisekseen yleinen teoreettinen ajattelumalli
on hyvä. Hän toteaa oivallisesti, että
mitä laajempialainen käsitys asioista on, sitä
helpommin oppii erityistaitoja.